RinneRadio (FI)
”Tämä ei ole paluu, tai matka takaisin, tämä on jotain uutta.” – Mika Roth, Desibeli 2025
Aika kaukana ovat ne ajat, jolloin RinneRadiota kuvailtiin käsitteillä konemusiikki, elektrojazz ja teknoetno tai jolloin sen soitteita luonnehdittiin kokeellisiksi. Toki se oli myös ymmärrettävää, sillä vielä 1990-luvulla olivat hyvin harvassa sellaiset jazzyhtyeet, joissa ei ollut ”oikeaa” basistia eikä rumpalia vaan vain joitakin outoja sähköhärpäkkeitä säätäviä ”konemiehiä”. Muotoaan monia kertoja muuttaneessa RinneRadiossa heitä on ollut eri nimikkeillä jo kolmekymmentä vuotta.
Nykyään ”koneavusteinen” musiikki ei nostata enää kenenkään kulmia, mutta ajan raju riento on ollut Tapani Rinteen (s. 1962) vuonna 1988 perustamalle RinneRadiolle silti armollinen. Se on pystynyt uudistumaan useita kertoja sekä pitämään kiinni erottuvasta tyylistään, jonka tunnusomaisin ”ihmisen ääni” ovat edelleen Rinteen klarinetit, varsinkin bassoklarinetti.
Mutta nyt, 2026, on taas hyvä syy kaivaa käyttöön käsitteet konemusiikki ja elektrojazz, sillä kolmen muusikon RinneRadio on palannut kolmentoista vuoden jälkeen alkuaikojen klubijuurille, ”tanssimusiikkiin”. Syyskuussa 2025 julkaistu kokoonpanon seitsemästoista albumi sisältää sähäkämmin, särmikkäämmin ja säkättävämmin sykkivää rytmimusiikkia, kuten tasajakoisuutta korostavasta levyn nimestä pystyy päättelemään. Se on ytimekkäästi vain 4/4, vaikka koko levyn ainoa tahtilajin mukaan nimetty kappale onkin härnäävästi 6/4.
Aina täyden Telakan myöhäisillassa selviää, kuinka tämä uusvanha tanssimusiikillinen ja biittipainotteinen RinneRadio toimii klubimaisessa kulttuuriravintolassa. Mutta tuoleja ja pöytiä ei kannata siirtää seinustalle ainakaan ennalta, sillä Rinteen mukaan Telakan setti tulee todennäköisesti olemaan jotain tuolta väliltä. ”Suuri osa musiikistamme toimii kyllä molemmissa tilanteissa, sillä saman kappaleen voi esittää erilaisin painotuksin. Ja toki lavalla voi tehdä spontaanejakin ratkaisuja.”
Katso
RinneRadio - Sugar Space (Live at Malmitalo)Kuuntele
Samassa konserttitilaisuudessa
Dantchev: Domain (FI)
”Dantchevin altto on aina yhtä voimallinen tunteen- ja sanomanvälittäjä.” – Pentti Ronkanen, Suomijazz.com 2026
30.10.2026
21.00
Telakka
Kiri Ra! (FI/SE)
”I was particularly drawn to that emphasis on slowness, on allowing the music to simply ’exist’.” – Nikola Marković, Eurojazzist 2026
30.10.2026
19.30
Telakka