Dantchev: Domain (FI)

© Sami Mannerheimo

pe 30.10.2026 klo 21.00

Telakka

35/30 €

”Dantchevin altto on aina yhtä voimallinen tunteen- ja sanomanvälittäjä.” – Pentti Ronkanen, Suomijazz.com 2026

Laulaja, lauluntekijä ja musiikin maisteri Anna Dantchevilla ei ole ollut omien yhtyelevyjen suhteen paras mahdollinen onni tai ainakaan paras mahdollinen ajoitus. Ensimmäinen albumi, toukokuussa 2020 julkaistu Say It jäi juuri ryöpsähtäneen, koko keikkakesän peruneen koronapandemian alle. Toinen levy The Lions We Are osui puolestaan kesäkuussa 2022 jonkinlaiseen kulttuuriseen välitilaan.

Tai ehkä kyse on ollut myös vastaanottoon vaikuttavista, kokemusta ensi alkuun typistävistä mielikuvista. Anna Dantchevin perustaman Dantchev: Domain-yhtyeen ensimmäinen levy valittiin jopa Kansanmusiikki-lehden lukijaäänestyksessä vuoden suomalaiseksi kansanmusiikkilevyksi.

Kansanmusiikki on silti aika kaukaa haettu tyyppimääritelmä hänen tarinallisille lauluilleen, joiden pohjalla on ymmärrettävästi aineksia kahdesta ja kolmestakin eri musiikkikulttuurista sekä myös jazzista ja bluesista. Pohjois-Pohjanmaan Haapavedellä syntynyt ja varttunut Anna Dantchev (s. 1976) on isänsä puolelta bulgarialainen. Hän on ansioitunut muusikko ja musiikinopettaja Hristo Dantchev, yksi Haapavesi Folk Music Festivalin perustajista.

Anna Dantchevin yhtye julkaisi kolmannen levynsä syyskuussa 2025, mutta sen juhlistaminen siirtyi henkilökohtaisesta pakosta myöhemmäksi. Hän oli jo äänitysten aikana vakavasti sairas ja palasi levyn julkaisun jälkeen lavalle vasta huhtikuussa 2026 Helsingissä, jolloin Dantchev: Domainin edellisestä esiintymisestä oli kulunut jo yli vuosi.

Kolmas levy To Those Who Have Gone, I sing in a Key of D (2025) on siis yhtyeelle vielä melko tuore tapaus livenä, kuten yhtä lailla yleisölle. Poikkeuksellisesti soivan kvartetin – mukana tuuba ja pasuuna – ensimmäinen esiintyminen Tampere Jazz Happeningissa tulee olemaan vasta neljäs julkaisun jälkeinen.

Dantchev: Domainin edellinen levy levy The Lions We Are kiertyi rohkeutta korostavien tarinoiden ympärille. Kolmannen kantavaksi teemaksi valikoitui jo ennen sairastumista kiitollisuus, kuin etiäisenä elämän rajallisuudesta sekä kiitoksena elämästä, joka jatkuu sittenkin.

Kokoonpano

Anna Dantchev – laulu, tupan rumpu
Erno Haukkala – pasuuna
Kenneth Ojutkangas – tuuba, baritonikitara
Antti-Pekka Rissanen – rummut

Katso

Dantchev: Domain Sellosali 2025
Ole hyvä ja hyväksy markkinointievästeet katsoaksesi videon.

Kuuntele

Ole hyvä ja hyväksy markkinointievästeet, jotta voit nähdä upotuksen.

Samassa konserttitilaisuudessa

RinneRadio (FI)

”Tämä ei ole paluu, tai matka takaisin, tämä on jotain uutta.” – Mika Roth, Desibeli 2025

30.10.2026

22.30

Telakka

Lue lisää

Kiri Ra! (FI/SE)

”I was particularly drawn to that emphasis on slowness, on allowing the music to simply ’exist’.” – Nikola Marković, Eurojazzist 2026

30.10.2026

19.30

Telakka

Lue lisää