Tomasz Dąbrowski & The Individual Beings + Johanna Elina Sulkunen (PL/FI/DK/NO)

pe 30.10.2026 klo 21.45

Pakkahuone

65/50 €

”Like his mentor Tomasz Stanko, the Polish trumpet visionary Tomasz Dąbrowski prefers to work without a safety net.” – Carlo Wolff, Downbeat 2022

Puolalainen trumpetisti ja säveltäjä, kuudellakymmenellä levyllä soittava Tomasz Dąbrowski (s. 1984) esiintyy Suomessa ensimmäistä kertaa vasta tänä vuonna, juuri Tampere Jazz Happeningissa. Hänen soundissaan ja stailissaan voi olla silti jotain tutun tuntuista, eikä se ole sattuma. Dąbrowskin varhainen innoittaja ja esikuva sekä myöhempi henkilökohtainen kannustaja oli trumpetisti ja säveltäjä Tomasz Stańko, puolalaisen jazzin edelläkävijä sekä myös pitkäaikainen Suomen kävijä, rumpali Edward Vesalan veriveli.

Ensivierailua täydentää se, että Dąbrowski soittaa perjantai-iltana juuri sillä samalla Tullikamarin Pakkahuoneen lavalla, jolla Stańko esiintyi oman yhtyeensä kanssa kaksi kertaa, ensin kvartetin 2005 ja sitten kvintetin 2011. Stańkon tunnisti molemmilla kerroilla heti Stańkoksi ja tätä hän korosti nuorelle kaimalleen: tärkeintä on omata omanlainen ääni, joka erottuu aina yhteydessä kuin yhteydessä.

Dąbrowskin oman Tampereelle tulevan yhtyeen nimi The Individual Beings on johdettu tästä ohjeesta ja itse asiassa lainattu Stańkolta. Hän tähdensi elämäkerrassaan Desperado, että tuntee olevansa ennen kaikkea ”individual being”, yksilöllinen ja ainutlaatuinen yksilö.
Se on tietysti paljon helpommin sanottu kuin saavutettu, mutta olosuhteet olivat tavallaan Dąbrowskin puolella. Hän muutti vuonna 2008 opiskelemaan Tanskaan – ensin Odenseen, sitten Kööpenhaminaan – ja oli pakotettu perustumaan omanlaisiaan yhtyeitä, koska ”aluksi kukaan ei halunnut soittaa” hänen kanssaan.

Etelä-Ruotsissa nyt asuva Dąbrowskin onkin tehnyt huomattavan osan levytyksistään tanskalaisten kanssa, vaikka Jazz Happeningiin tulevassa pääosin puolalaisessa yhtyeessä heitä on vain yksi. Hänen lisäkseen kokoonpanossa on yksi norjalainen ja yksi suomalainen, Kööpenhaminaan asettunut Johanna Elina Sulkunen (s. 1979), omaääninen laulaja, säveltäjä ja improvisoija.

Sulkunen ei laula Dąbrowskin yhtyeen Stańko-inspiroituneilla levyillä (2020 ja 2022), mutta Jazz Happeningissase se ei ole este eikä hidaste. Dąbrowski aikoo esityttää Pakkahuoneella aivan uusia sävellyksiä yhtyeensä kolmannelta levyltä, jota hän on paraikaa työstämässä.

Kokoonpano

Tomasz Dąbrowski – trumpetti, elektroniikka
Jan Emil Młynarski – sähkö- ja jazzrummut
Max Mucha – kontrabasso
Ireneusz Wojtczak – tenori- ja sopraanosaksofoni
Grzegorz Tarwid – piano, Moog,
Fredrik Lundin – tenorisaksofoni
Knut Finsrud – jazzrummut
Johanna Elina Sulkunen – laulu

Katso

Tomasz Dąbrowski & The Individual Beings - Queen Of Mondays / live version
Ole hyvä ja hyväksy markkinointievästeet katsoaksesi videon.

Kuuntele

Ole hyvä ja hyväksy markkinointievästeet, jotta voit nähdä upotuksen.

Samassa konserttitilaisuudessa

Cosmic Ear (SE)

”Orostider väcker längtan efter kosmiskt groove.” – Dan Backman, Svenska Dagbladet 2025

30.10.2026

20.00

Pakkahuone

Lue lisää

MESTIZX (NL/US/BO)

”Their album (. . .) is so rich in sound, rhythm and atmosphere that the term jazz is actually not sufficient.” – Gijsbert Kamer, de Volkskrant 2024

30.10.2026

23.30

Pakkahuone

Lue lisää

Yrjö-palkinto 2026

30.10.2026

19.00

Pakkahuone

Lue lisää