What’s Happening, Juhamatti Kauppinen?

Pitkän uran Tampere Jazz Happeningin taiteellisena johtajana tehnyt Juhamatti Kauppinen kertoo viime hetken järjestelyistä, Tullikamarin remontin tuomista haasteista ja siitä, miltä tuntuu jättää rakas tapahtuma taakseen tämän festivaalin jälkeen. Haikeuden rinnalla elää innostus uuteen elämänvaiheeseen, jossa jazz soi yhä vahvasti.

What’s happening? Miten menee?

Kiitos kysymästä, festivaalin viimeiset järjestelyt ovat menossa ja toistaiseksi everything under control. Hieman tietty tavallista useampi perhonen vatsassa, lähinnä Tullikamarin korvaavien keikkapaikkojen vuoksi. Tullikamarin remontti on aiheuttanut meille paljon päänvaivaa, lisätyötä ja kuluja. Vuosikymmenten varrella enemmän kuin tutuksi käynyt venue on paras mahdollinen tälle festivaalille, mutta onneksi ollaan kuitenkin samoilla hoodeilla. Hyvin menee kuitenkin.

Olet ollut Tampere Jazz Happeningin taiteellinen johtaja vuodesta 2002, pisimpään kuin kukaan muu. Mutta silti on vähän yllättävää, että jäät eläkkeelle jo nyt, vasta 65 vuotta täyttäneenä. Miksi ja millaisin mielin? Ainakaan ikääntyminen ei ole näkynyt työssäsi taiteellisena johtajana.

Aloitin jo 15-vuotiaana järkkäilemään keikkoja omille bändeille, sitten olin mukana parissa elävän musiikin yhdistyksessä ja päätyöksenikin olen tehnyt alan töitä monenlaisissa kuvioissa jo 80-luvun lopulta. 50 vuotta promoottorin hommia on mielestäni juuri sopiva periodi näitä hommia. On syytä antaa nuoremmalle polvelle tilaa. Hyvillä mielin poistun ns. ”viemään vuohet varjoon”, haikeuttakin toki on ilmassa, mutta paljon uusia, innostavia suunnitelmia vielä edessä.

Sinun aikanasi Jazz Happeningin on vakiintunut kuulijoita ja muusikkoja arvostavaksi pimeän ajan valopilkuksi, jossa ykkösasia on musiikillinen laatu, tyylilajista riippumatta. Kuinka helppoa tai vaikeaa on pitää kiinni tällaisesta lähtökohdasta vuodesta toiseen? Ajat kuitenkin muuttuvat, ja niin myös musiikit ja ihmiset.

Johtoajatuksenani on alusta pitäen ollut jazzkerho Breakin luoman linjan säilyttäminen festivaalin punaisena lankana. Ehkä minulla on kykyä erottaa massasta musiikki, jossa on fiilis, muusikoiden karismakaan ei ole pahitteeksi. Bändin hyvä nimikään ei ole huono idea. Fiilisjuttuja, niin kuin minäkin. Innostus uuden, mielenkiintoisen musiikin löytämiseen on minulla edelleen vahva ja hamuan alati uusia musiikillisia kokemuksia niin livenä kuin levyltä.

Olet valinnut vuosien aikana Jazz Happeningiin esiintymään arviolta 700 yhtyettä – tuhansista ja tuhansista tarjokkaista. Suosikkejasi on ehkä turha kysellä, mutta ehkä on joitakin unohtumattomia, jotka ovat olleet suuria elämyksiä juuri sinulle? Ja onko joitakin artisteja, joita et monista yrityksistä saanut koskaan Jazz Happeningiin?

Todellakin vaikea valita vain muutama erinomainen tunnekokemus näistä kaikista, mutta sanotaan nyt vaikka Charles Lloyd Quartet, Chicago Tentet, Esbjörn Svensson Trio, aja monet, Linton Kwesi Johnson & Dennis Bowell Dub Band, David Murray Infinity Quartet feat. Saul Williams, Dr. Lonnie Smith, The Art Ensemble of Chicago, Tony Allen parikin kertaa, Mulatu Astatke, The Skatalites… Lista olisi todella pitkä jos palstatila antaisi myöden. Sonny Rollins olisi ollut kyllä mieluisaa saada Happeningiin.

What’s going to happen? Miltä tulevaisuus näyttää?

Laajemmalla skaalalla toivoisin Suomeen uuden hallituksen heti ja maailmanrauhaa. Oma tulevaisuuteni jatkuu musiikin parissa vähintäänkin yhtä innokkaana kuin aiemminkin. Pääsen vuoden lopussa orkesterini kanssa uuteen, upeaan Nekalab-kulttuurikeskukseen tekemään kulttuuria ensimmäisten joukossa, se tulee olemaan yhtä juhlaa. Vieläpä omaan naapurustoon. Keinutuolia en aio hankkia. Lainaan tähän loppuun Dave Lindholmia: ”Katotaan nyt, tällainen on mielessä ja tältä se nyt näyttää, jos ei mitään ihmeitä tapahdu.”